maanantai 5. huhtikuuta 2010

Pieni Pystykorva

Olemme nyt viettäneet vähän hiljaiseloa Taikan kanssa. Ronja on ollut mökillä viettämässä pääsiäistä, mutta me jäimme Taikan kanssa kotiin syventämään "äiti-tytär"-suhdettamme :) Päätös oli hyvä, sillä olemme lähentyneet selvästi ja Taika on voinut rauhassa oppia uusia asioita. Se osaa nykyään esimerkiksi olla oikein siististi ja kiltisti yksin kotona!

Taika on myös koko ajan paremmin sisäsiisti. Suurin osa tarpeista tulee tehtyä ulos. Pidätyskyky on kuitenkin vielä niin heikko, että luonnollisesti hesarit ovat vielä käytössä. Tämän lisäksi pieni nallekarhumme on kasvanut tarpeeksi päästäkseen sohvalle ja sängylle, ja... noh... todennut, että ne ovat myös oikein mukavia pissauspaikkoja :D Sänkyyn se pissaa enää vain jalkopäätyyn, koska olen päästänyt sen nukkumaan kanssani. Sohva on yleensä laitettu sellaiseen muotoon, ettei siihen pääse kiipeämään.

Taika on hyvin oppinut katsekontaktin ottamisen. Voisi sanoa, että tämän seurauksena se kiinnittää minuun aivan uudella tavalla huomiota. Ennen pentu ei oikein reagoinut kehuihin eikä ottanut minuun kontaktia, mutta nyt se on tajunnut, että tämä outo ihminen onkin äärimmäisen kiinnostava ja sitä kannattaa tarkkailla, jos sattuisikin tippumaan namia ;)
Taika on oppinut myös istumaan pyynnöstä. Tästä on annettava kunnia Ronjalle: Ronja istuutuu aina kiltisti odottamaan ruokakuppia, ja Taika luonnollisesti seuraa perässä, siihen sitten vielä lisäsin sanan "istu" niin temppu oli opittu :) Taika vaikuttaa muutenkin todella innokkaalta oppijalta!

Taika sai eilen matolääkkeen, ja kunhan pyhät ovat ohi, varaan ajan rokotuksiin. Sen jälkeen päästäänkin vapaammin tutkimaan maailmaa! Nyt olemme lenkkeilleet pääasiassa kotitalon ympärillä leikkien ja maailmaa ihmetellen. Taika onkin aikamoinen maailman valloittaja: Sen mielipuuhaa on istua autotien vieressä ja katsella autoja, bussista nousevia ihmisiä, lintuja, työkoneita... Ja koko ajan yritetään lähteä ohikulkijoiden matkaan!

Otsikosta voisikin jo päätellä, että Taika on saanut nostettua korvansa pystyyn :) Se on aikamoisen söpö ja terhakka! Laittelen piakkoin uusia kuvia, kunhan pääsen vanhempien pihalle, missä voi pitää huoletta koiria vapaana ja saada nättejä kuvia ilman turhia hihnoja ja vermeitä.